Heipparallaa!
Tässä onkin tullut pieni joulutauko bloggaamiseen
edellisen postauksen jälkeen.
Joulu tuli ja vei mennessään,
ja nyt sitten vasta ehdin kunnolla
tänne koneen äärelle.
Meidän joulu on sujunut mukavan rauhallisesti.
Ollaan vietetty joulunaika lähinnä sisätiloissa,
kun sää on ollut niin kolea, sateinen ja
vuodenaikaan nähden kummallisen lämmin.
Pulkkamäkeen on päästy vain kerran,
ja lumiukkokin alkoi sulaa jo heti
seuraavana päivänä sen tekemisestä.
En kyllä muista toista tällaista joulua!
Tekemistä on kuitenkin riittänyt.
Virkkasin itselleni Salomonin solmuista
samanlaisen huivin kuin tyttärelleni.
Ainoa ero on, että tein huivin
harmaasta langasta. Lanka itsessään
on samaa Novitan Hilettä kuin
tyttären huivissakin.
Nyt on ollut aikaa myös
lukemiselle ja elokuville.
Herkuttelulle ja leppoisalle olemiselle.
Yhteiselle ja omalle ajalle.
Tytön kanssa on leikitty sisällä
joulupukin tuomilla uusilla leluilla:
prinsessalinnalla, pupulla ja
uudella nukella.
Tytön kanssa ollaan myös
pelailtu, luettu ja katsottu lastenelokuvia.
Ollaan piirretty, maalattu ja soitettu pianoa.
Aika on siis kulunut mukavasti, vaikka
lunta ei olekaan ollut.
Toki olisin mieluummin viettänyt
valkean joulunajan ja ulkoillut enemmän.
Tämä joulunaika on kuitenkin ollut hyvä
tällaisena kuin se on ollut.
Säälle emme mahda mitään,
mutta sille, miten aikamme vietämme,
mahdamme. :)
Halauksin,
Laura