Heipparallaa ja tervetuloa takaisin
Euroopan kiertoajelullemme! :)
Udinesta matkamme jatkui Grossglockner
High Alpine Roadin kautta Salzburgiin.
Ennen Grossglockner High Alpine Roadia
pysähdyimme jo pari kertaa jaloittelemaan ja
katselemaan kauniita kyliä ja maisemia.
Huikeimmat maisemat avautuivat kuitenkin,
kun lähdimme ajamaan Grossglockner High Alpine Roadille.
Ylhäällä jätimme auton parkkiin ja kiipesimme
jalan yhä ylemmäs.
Pikkuinen taittoi matkaa isin hartioilla. <3
Näkymät olivat kerrassaan upeat!
Kun lähdimme laskeutumaan takaisin alaspäin,
sää muuttui hyvin pilviseksi.
Auton etuikkunasta ei nähnyt kuin parin metrin päähän,
sivuikkunasta ei nähnyt kuin pilveä.
Pysähdyimme eräälle parkkipaikalle ja kävimme taas
hieman kävelemässä. Tyttäremme innostui kovasti
lumesta ja heitteli minua isänsä kanssa
lumipalloilla. Siitä riitti kyllä iloa
pitkäksi aikaa. :)
Emme voineet jaloitella pilvien keskellä kovin pitkään,
sillä olimme pukeneet Italian auringon alla päällemme
kovin kesäiset vaatteet. Vaikka sää oli plussan
puolella, siellä korkealla vuorenrinteellä
tuli silti äkkiä kylmä. Niinpä matkamme
jatkui taas.
Ajettuamme vielä jonkin matkaa tulimme lopulta
Salzburgiin. Kello oli jo aika paljon, joten
teimme ensimmäisenä iltana Salzburgissa
vain pienen kävelykierroksen, kävimme
syömässä illallista ja menimme
hotelliimme nukkumaan.
Seuraavana päivänä pääsimme tutustumaan
Salzburgiin hieman paremmin.
Oli tyttäremme syntymäpäivä, joten
juhlimme samalla tytärtämme.
Syötyämme herkullisen aamiaisen
lähdimme käymään Hohensalzburgin linnassa.
Ajattelimme ensin mennä linnaan sinne kulkevalla
junalla (FestungsBahn), mutta päätimme kuitenkin
lopulta kiivetä sinne jalan. Se ei lopulta ollut huono
ratkaisu, sillä matkalla näki hienoja maisemia ja
ehti ottaa muutaman hauskan kuvankin
muistoksi.
Pidin kovasti Hohensalzburgin linnasta. Se oli kaunis
linna ja siellä oli kaikenlaista kivaa nähtävää.
Tyttäremme rakastui linnassa olleeseen
marionettinäyttelyyn. Sitä katseltiin
pitkän aikaa.
Linnan jälkeen kävimme pikaisella lounaalla ja
lähdimme sitten käymään Salzburgin eläintarhassa.
Eläintarha sijaitsee aivan Hellbrunnin palatsin
vieressä, joten jos on kiinnostunut molemmista
kohteista, ne kannattaa käydä katsastamassa
samalla kertaa. Koska meillä oli aikaa
rajallisesti, me ei tällä kertaa ehditty käydä
Hohensalzburgin linnan lisäksi kuin joko
eläintarhassa tai Hellbrunnin palatsissa.
Olisin mielelläni käynyt Hellbrunnin
palatsissa, mutta päätimme kuitenkin mennä
eläintarhaan, koska se kiinnosti enemmän
tytärtämme. Ja olihan sentään hänen
syntymäpäivänsä. <3
Niinpä kävelimme Hellbrunnin palatsin puiston
läpi...
...ja menimme käymään eläintarhassa. Siellä
näimme läheltä monia hienoja eläimiä.
Sarvikuonoa emme valitettavasti nähneet,
vaikka tyttäremme sen näkemistä kovasti odottikin.
Karhu sen sijaan ui ohitsemme parin metrin päästä ja
istui kolmen metrin päähän kivelle poseeraamaan.
Tyttärellemme tuli heti mieleen Martin Weddellin ja
Barbara Firthin tarinat isosta karhusta ja pikku
karhusta, joita olemme lukeneet usein kotona
iltasaduksi ja joita olin nyt myös matkalla
muokannut meidän matkastamme kertovaksi
iltasaduksi kirjojen jäätyä kotiin paluutamme
odottamaan. :)
Eläintarhan jälkeen menimme syömään
Ravintola Sternbräuhun ja kiertelimme
sen jälkeen vielä hetken kaupungilla.
Kävimme puistossa, josta näkee Hohensalzburgin
linnan kokonaisuudessaan, ja kävelimme samalla
Mozartin synnyinkodin ohi. Sitten olikin jo
aika palata takaisin hotellille ja alkaa valmistautua
seuraavan päivän kotiinpaluuta varten.
Tähän loppuun täytyy vielä sanoa, että oli kyllä
kaiken kaikkiaan todella onnistunut matka.
Paljon upeita paikkoja nähtävänä ja koettavana.
Vaikka olimme matkassa vain viikon verran,
tuntui kuin olisimme olleet siellä paljon pidempään.
Olen kyllä todella iloinen ja kiitollinen siitä,
että teimme tämän matkan! <3
Halauksin,
Laura