Kotoilua

Heissan!

Parin edellisen matkapostauksen jälkeen on aika

palata taas tutumpiin maisemiin.

Ja mikäs sen tutumpi paikka olisi kuin

oma koti?

Reissun jälkeen olen ollut suorastaan

liikuttavan innoissani kotoilusta.

On ollut jotenkin tosi ihana

laittaa kotia kevätkuntoon,

puuhailla kaikennäköisten

pienten arkiaskareiden parissa ja

vain olla.

Sisällä kussakin hetkessä.

Tämä päivä on kulunut eilisen tavoin

omaan tahtiinsa ilman ennakkosuunnitelmia.

Herättiin tyttären kanssa jo seitsemältä.

Tyttö käynnisti saman tien barbileikit

olohuoneen sohvalla ja on jatkanut samoja

leikkejä koko päivän.

On ollut ihana huomata, miten mielikuvitus

on värittänyt hänen leikkejään.

Sen sijaan, että tyttäreni leikkisi

barbeillaan omassa huoneessaan olevassa

valmiissa barbien prinsessalinnassa, hän on

rakentanut barbeille Frozenia mukaillen

jäälinnan sohvannurkkaan

valkoisista sohvatyynyistä.

Olohuoneesta onkin kuulunut

koko päivän vuoroin eloisa puheensorina

barbien keskustellessa keskenään ja

vuoroin suloinen laulu barbien laulaessa

Frozenista tutuksi tulleita kappaleita.

Tulee kyllä niin lämmin ja kotoisa olo

lapsen leikkien ääniä kuunnellessa!

Syvä rauha ja rakkaus sukeltaa

sydämeen saakka! <3

Tyttären leikkiessä ja miehen puuhaillessa

omia juttujaan olen saanut keskittyä

tänään kaikessa rauhassa myös itseäni

innostaviin asioihin.

Otinkin aamulla ilon irti pitkästä,

rauhallisesta aamiaisesta

Ranskasta ostamaani cd:tä kuunnellen

ja Jeanne d´Arc Living -lehteä

lukien.

Lehteä lukiessa huomasin,

kuten niin monesti ennenkin,

kuinka innostus ja inspiraatio

alkoivat hiipiä hiljalleen kehooni

vallaten sen lopulta kokonaan.

Tunnetta lisäsi entisestään

sälekaihtimien välistä siivilöitynyt

auringonvalo, joka kuiski keväästä ja

kutsui ryhtymään ajatuksista tekoihin.

Kevät merkitsee itselleni heräämisen ja

uudelleen syntymisen aikaa.

Halusin tuoda kotiin uutta elämää ja

niinpä suuntasin kulkuni

läheiseen puutarha-alan liikkeeseen

heti sen auettua.

Kukkien väriloisto ja ihana tuoksu

tervehtivät minua liikkeessä.

Otin korin käsivarsilleni ja katsahdin

ympärilleni. Ja haa:

siellä olivat tarjouksessa

juuri ne kukat, joita olin ajatellut

hankkia! Mikä sattuma! :)

Niinpä keräsin koriini

yhden jalohortensian sijaan

kolme jalohortensiaa ja sain

kotiini hieman aiottua enemmän

uutta elämää. :)

Tähän loppuun voisin vielä mainita

yhdestä tärkeästä hankinnasta, jonka

tein eilen. Sen pontimena toimi

viikon alussa käymäni

turvallisuuskoulutus, jossa

opeteltiin monia tärkeitä taitoja

ensiavusta alkusammutusvälineiden

käyttöön. Tietenkin olisi toivottavaa,

ettei noita taitoja tulisi elämänsä

aikana tarvitsemaan, mutta

koska elämässä ei mikään ole varmaa,

on äärettömän hyvä, jos on jonkinlainen

työkalupakki taitoja käytettävissä, jos

jotakin kumminkin sattuu.

Turvallisuuskoulutuksen jälkeen totesin,

että työkalupakkia olisi hyvä kehittää

myös materiaalisin hankinnoin.

Meillä ei nimittäin ollut

sammutuspeitettä.

Päätin laittaa asian kuntoon heti

ennen kuin hyvät opit pääsevät unohtumaan.

Niinpä matkasimme eilen koko perheen

voimin Koiramäen Pajutallille,

mistä sisareni kertoman mukaan

löytyisi sisustukseen sopivia

sammutuspeitteitä.

Ja löytyihän sieltä.

Valikoimassa oli erivärisillä kankailla ja

teksteillä varustettuja pussukoita

sammutuspeitoille, joko sammutuspeiton

kanssa tai ilman. Itse päädyin

tummanruskealla kirjailtuun,

sammutuspeitolliseen pussukkaan, johon

on kirjoitettu sammutuspeite -nimikkeen

lisäksi hätänumero.

Pussukka peittoineen

sai paikan joululahjaksi saamani

lautashyllyn naulakosta, josta

sammutuspeitto on nopeasti

napattavissa niin keittiöön,

olohuoneeseen kuin

kylpyhuoneeseenkin.

Tällaisissa kotoisissa ja kodin turvallisuutta

henkivissä mietteissä siis tällä kertaa...

Kuka tietää, missä mietteissä ensi kerralla. :)

Mukavaa kevään alkua kaikille,

Laura

Shoppailua, Èze-Village ja Nietzchen polku

Heipparallaa!

Edellisessä postauksessa lupasin jatkaa

vielä vähän meidän Ranskan reissusta.

Tässäpä tämä jatko nyt siis tulee.

Autoilupäivien jälkeisenä keskiviikkona satoi vettä,

joten se oli mitä sopivin päivä ostosten tekemiseen.

Suuntasinkin kulkuni heti aamusta Nizzan

keskustassa sijaitsevaan kauppakeskukseen,

Nicetoileen.

Kävin ensin Nature & Découvertes -nimisessä

liikkeessä, jossa myydään monenlaisia

luontoon ja hyvinvointiin liittyviä tuotteita.

Olin edellisellä Ranskan matkallani löytänyt

kyseisestä liikkeestä muutaman paljon kuuntelemani

rentoutus-cd:n, joten päätin käydän heti ensitöikseni

katsomassa, löytyisikö kyseisestä liikkeestä

tälläkin kertaa jotain mielenkiintoista.

Ja löytyihän sieltä.

Pari cd:tä lähti jälleen mukaani ja olisi

lähtenyt muutama mielenkiintoiselta näyttänyt

kirjakin, jos ranskankielentaitoni vaan olisi

parempi.

Nature & Découvertesin jälkeen menin vieressä olleeseen

sisustuskauppaan Maisons du Mondeen.

Siellä oli vaikka mitä ihanuuksia ja ostinkin

suurimman osan tuomisistani sieltä.

Tyttäreni sai sieltä tuliaisiksi jo jonkin aikaa

toivomansa maapallon, jota

sitten kotona tutkittiin ahkerasti. :)

Tottakai tuli käytyä myös muutamassa vaateliikkeessä,

ja varsinkin tyttäreni sai niistä tuomisina

muutamia vaatteita.

Jotenkin vaatekaupat eivät kuitenkaan tällä kertaa

juurikaan innostaneet ja niinpä vaatekauppojen

kiertely jäi huomattavasti vähemmälle

kuin joskus aiemmin ehkä olisi jäänyt.

Löysin silti muutaman vaalean ihanuuden

itsellenikin. :)

Sateista ostospäivää seurasi kaunis ja aurinkoinen

päivä. Se olikin ihana juttu, koska olimme

säästäneet yhden odotetuimmista retkistämme

kyseiselle päivälle.

Olin kerran netissä surffatessani bongannut, että

lähellä Nizzaa sijaitsee idyllinen, keskiaikainen

kylä, Èze-Village, josta pääsisi patikoimaan

upeilla maisemilla varustettua Nietzchen polkua pitkin

alas Èze-sur-Meriin. Ajattelin jo silloin, että siinä

voisi olla sellainen retkikohde, josta minä ja mieheni

molemmat pidettäisiin.

Niinpä matkasimme viimeisenä Ranskan päivänämme

bussilla Èze-Villageen. Bussimatkaa ei ollut

hinnalla pilattu. Yhdensuuntainen matka maksoi

henkeä kohden 1,5 euroa ja sisälsi upeita

merimaisemia jo menomatkalla.

Hetki vaan kesti ennen kuin löydettiin bussin

oikea lähtöpaikka. Mutta kysyvä ei tieltä eksy ja

niinpä bussin 82 pysäkki Vaubanista löytyi ennen pitkää.

Èze-Villageen päästyämme kiertelimme ensin kylän

kapeilla kujilla...

...ja kiipesimme sitten kylän korkeimmalle

kohdalle keskiaikaisten linnanraunioiden luo

ihailemaan ympärille levittäytyviä

kauniita maisemia.

Aurinko paistoi, lämmitti.

Meri välkehti sinisenä päättyen sinne,

mistä taivaansini alkoi.

Otimme ensin kuvia toisensa jälkeen, mutta

 laitoimme sitten kameran pois ja katsoimme.

Katsoimme vain ja nautimme.

Aikamme katsottuamme jatkoimme matkaa.

Kävimme hetken istuskelemassa

lepotuoleilla.

Lepuutimme jalkojamme ja mieltämme

tässäkin. Nauttien auringon lämmöstä

ja veden solinasta selkämme takana.

Oli kuin Suomessa kesällä.

Imin itseeni runsain mitoin

iloa, valoa ja aurinkoenergiaa.

Syötyämme lounaan kylässä

päätimme lähteä laskeutumaan korkeuseroltaan

n. 400 metrin matkaa Èze-Villagesta Èze-sur-Meriin

Nietzchen polkua pitkin.

Olin varustautunut polkua varten hyvillä kengillä,

sillä olin jo etukäteen lukenut, että polku

on melko rosoinen ja sillä on paljon

irtokiviä. Sitä en ollut tajunnut, että

polulla tulisi niin kuuma jo tähän aikaan

vuodesta. Onneksi meillä oli vettä mukana,

niin saatiin kostutettua suuta aina aika ajoin.

Meiltä kului rinnettä alas patikoidessa aikaa

noin tunti kaikkine kuvauksineen ja

yleiseen ihasteluun käytettyine

hetkineen.

En yhtään ihmettele, miksi reitistä on

tullut niin suosittu. Maisemat vaan olivat

kerta kaikkiaan niin mahtavat.

Syvänsininen, välkehtivä meri,

rosoiset rinteet ja vielä 

rosoisempi polku...

Upposi sekä minuun että mieheeni.

Olimme molemmat samaa mieltä:

tämä reissu kannatti tehdä! :)

Emme olleet katsoneet etukäteen, miten

pääsisimme takaisin Nizzaan alas päästyämme.

Bussilla, mutta mistä se lähtisi.

Paluumatkasta ei tullut kuitenkaan ongelmaa,

sillä bussipysäkki löytyi heti polulta

tien varteen tultuamme.

Bussi numero 100 tulikin hetken kuluttua

ja sillä matkasimme upeiden merimaisemien

siivittäminä takaisin Nizzan keskustaan. :)

Illalla kävimme vielä nauttimassa hetken

auringonlaskusta merenrannalla

ennen kuin menimme hotellille pakkaamaan

laukut paluumatkaa varten.

Tässä vielä lopuksi kappale,

joka soi radiossa, kun matkasimme

seuraavana päivänä lennon jälkeen

tytärtämme hakemaan.

Ihana kappale, joka koskettaa

monestakin syystä. <3

Halauksin,

Laura

Meidän näköisellä matkalla

Hei taas pitkästä aikaa!

Minulla on ollut jo jonkin aikaa

haaveena päästä käymään Etelä-Ranskassa.

Ranska viehättää minua jostain syystä kovasti.

Vaikka olen Ranskassa muutaman kerran käynytkin,

matkani ovat suuntautuneet aina pohjoisemmaksi.

Reilu viikko sitten unelmani vihdoin toteutui.

Pääsin matkustamaan Etelä-Ranskaan.

Saatiin mieheni kanssa pitkästä, pitkästä aikaa

mahdollisuus lähteä matkalle ihan kahdestaan

tyttäremme päästessä lomailemaan

isovanhempiensa luokse. Sekä tyttärellä että

meillä vanhemmilla oli tosi ihana loma tahoillamme ja

paljon kerrottavaa ja halailtavaa, kun taas tavattiin

toisemme. <3

Olimme varanneet mieheni kanssa hotellin

Nizzasta. Kierreltiin muun muassa

vanhassa kaupungissa ja kiivettiin kauniita

kiviportaita pitkin kukkulalle, josta oli hienot

näkymät alas kaupunkiin ja merenrantaan.

Matkamme parasta antia olivat kuitenkin retket,

joita teimme Nizzan ympäristöön.

Vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja lähdimme

sen kanssa tutkimaan, mitä lähiympäristöstä

löytyy. Olimme sopineet, että toinen autoilupäivä

olisi minun päiväni ja toinen mieheni päivä.

Saisimme siis kumpikin suunnitella

matkakohteet omalle päivällemme.

Minun päiväni tuli ensin ja se sisälsi niin

kaupunkeja kuin keskiaikaisia kyliäkin.

Paikkoja, joissa olin miettinyt jo etukäteen,

että haluaisin käydä.

Aivan ensin ajoimme Saint-Paul-de-Venceen.

Se oli ihastuttava keskiaikainen kylä kapeine

kujineen ja kivisine rakennuksineen.

Ostimme kylän viehättävästä herkkupuodista

kotiin viemisiksi värikkäisiin peltirasioihin

pakattuja keksejä ja suklaamakeisia. Ne jäivät

automatkailujemme ainoiksi ostoksiksi meidän

keskittyessä shoppailun sijaan aivan muihin

juttuihin: upeisiin maisemiin, uneliaisiin

vuoristokyliin, yhteisiin seikkailuihin. <3

Ensimmäisen ajopäivämme muut kohteet olivat

vuoristokylä Gourdon sekä Grasse ja Antibes.

Saint-Paul-de-Vencen ja Gourdonin jälkeen

Grasse ja Antibes jäivät lähinnä pintapuolisemman

kierroksen tasolle. Väsymys kun alkoi väistämättä

saavuttaa meidät matkamme edetessä.

Toinen autoilupäivä oli mieheni päivä.

Täytyy tunnustaa, että se oli vielä

mieleenpainuvampi kuin oma päiväni.

Mieheni oli katsonut etukäteen matkakohteeksi

vain yhden vuoristokylän, Utellen. Sekin oli

valittu lähinnä sillä perusteella, että sinne

mentäessä pääsisi ajelemaan

kapeille vuoristoteille ja katsomaan

upeita vuoristomaisemia.

Päämäärää tärkeämpää mieheni päivässä

oli itse matka. Matkaeväiksi otimme lähinnä

vain repullisen rohkeutta. :)

Utellessa kierrettyämme istahdimme autoon

komeiden vuoristomaisemien ympäröimällä

parkkialueella ja otimme kartan esiin.

Minne seuraavaksi?

Mieheni halusi jatkaa matkaa vuoristoteitä pitkin,

joten valitsimme seuraavan pysähtymispaikan

sen mukaan. Matkakohteeksi valikoitui

Lucéram.

Matka Utellesta Lucéramiin oli mieleenpainuva.

Jo alkumatkalla näimme hienoja maisemia ja

päätimmekin pysäyttää auton eräälle levikkeelle

katsellaksemme maisemia hieman

pidemmän aikaa.

Siinä katsellessamme ja

valokuvia ottaessamme huomasimme, että

vuoren rinnettä kiemurteli kapea polku.

Meillä ei ollut kiire mihinkään, joten

päätimme kiivetä vähän matkaa polkua

pitkin nähdäksemme, miltä maailma

sieltä katsottuna näyttäisi.

Ja hyvältähän se näytti! :)

Ja maailma tuntui myös hyvälle.

Oli ihanaa olla matkalla spontaanisti.

Mennä sinne, mikä hyvältä tuntui.

Ilman kiirettä tai pakkoa.

Vain siksi, että halusimme

tehdä niin.

Pienen kiipeilyretkemme jälkeen jatkoimme

vuoristotien ajamista. Tie muuttui yhä

vaan kapeammaksi ja huonokuntoisemmaksi,

ja mitä korkeammalle nousimme, sitä

enemmän kasvillisuuskin muuttui.

Palmuista ei korkeuksissa ollut tietoakaan,

vaan puut olivat ennemminkin meille

suomalaisille kotoisia lehdettömiä

lehtipuita ja aina vihreitä havupuita.

Vuoristotiellä ajellessamme tuli erään mutkan

takaa vastaan pari lammasta. Ne olivat

villinnäköisiä hypätessään tieltä ensin

kiviaidalle ja sen jälkeen aidalta vuorenrinteelle.

Autosta katsottuna näytti kuin lampaat olisivat

hypänneet tyhjän päälle.

Aikamme ajettuamme saavuimme lopulta

Lucéramiin. Se oli unelias vuoristokylä,

jonka ainoassa ravintolassa kävimme

lounaalla. Kylässä ei osattu englantia, joten

minun oli kaivettava viimeistään tässä vaiheessa

kouluranska naftaliinista. Ihmettelin oikein

itsekin, kuinka sanat vain palautuivat

jostakin mieleen, vaikka luulin jo

kokonaan unohtaneeni taitoni

vähäisen käytön seurauksena.

Lucéram oli kaiken kaikkiaan positiivinen

yllätys. Kylä oli siisti ja ainakin itse koin,

että se oli vanhoine muureineen ja torneineen

näkemisen arvoinen paikka. Kylässä ei ollut

meidän lisäksemme muita turisteja ja paikallisistakin

näimme vain muutamia ihmisiä. Lähinnä ravintolassa

työskennelleet henkilöt ja työmiehiä, joiden

nauru kantautui pitkään matkaan muutoin

uneliaassa kylässä. :)

Lucéramista jatkoimme matkaa takaisin Nizzan

suuntaan. Päätimme vielä ennen Nizzaan paluuta

pistäytyä Monacon puolella. Ajoimme Nizzan ja

Monacon välistä tietä ja täytyy kyllä sanoa,

että siellä oli kanssa aivan upeat maisemat!

Vuoria ja sinisenä kimmeltävää merta.

Ah, niin kaunista!

Näiden retkiemme jälkeen palautimme auton

vuokraamoon ja vietimme Nizzassa ja

sen ympäristössä vielä pari hienoa päivää.

Niistä voisin kertoa sitten seuraavassa

postauksessa.

Tässä vaiheessa toivotan teille

oikein ihanaa pääsiäistä!

Halauksin,

Laura