Tervehdys Sinulle,
joka löysit blogiini vielä tämän pitkän luovan tauon jälkeenkin!
Ihana, että tulit kurkkaamaan, mitä tänne kuuluu! <3
Tässä on mennyt
tosiaan jo useampiakin kuukausia ilman uusia postauksia. Kaikki alkoi
siitä, kun kamerani meni rikki tuon edellisen postaukseni jälkeen.
Olin pitkän aikaa ilman minkäänlaista kameraa, kunnes sain
sisareni kameran käyttööni. Nyt sitten elämämme on ollut niin
täynnä elämää, että jotenkin tämä koneelle istahtaminen uuden
postauksen aikaan saamiseksi on aina vain jäänyt ja jäänyt.
Mutta
se selityksistä.
Nyt olen tässä ja tarkoitus olisi kirjoitella
vähän tämän hetken fiiliksistä.
Perheeni lähti
perjantaina viikonlopuksi reissuun ja minä jäin tällä kertaa
pitkästä aikaa yksin kotiin viettämään kovinkin tervetullutta
omaa aikaa. Suunnitelmani oli, että nukkuisin lauantaiaamuna oikein
pitkään, heräilisin kaikessa rauhassa kahvikupposen ääressä,
lukisin ja joogaisin. Jostain syystä minua ei kuitenkaan nukuttanut
lauantaiaamuna. Ei sitten yhtään. Hetken pyörittyäni vilkaisin
kelloon ja totesin, että se on 5.40. Olin siis hereillä aiemmin
kuin töihin lähtiessäni. Aluksi moinen aikainen herääminen
harmitti minua, koska nyt olisi ollut harvinainen tuhannen taalan
paikka nukkua pitkään. Ylösnoustuani aloin kuitenkin innostua
kaikesta siitä energiasta, jota elimistöni tuntui pursuavan.
Tätähän olin itseasiassa toivonut monena aamuna:
että olisin
pirteä ja täynnä energiaa heti aamusta! No nyt toiveeni oli sitten
toteutunut. :)
Päätin kuitenkin
aloittaa aamuni siten kuin olin suunnitellut. Laitoin kahvin
kiehumaan, taustalle rentouttavaa musiikkia ja hain seurakseni
edellisenä päivänä ostamani Jeanne d´Arc Livingin maaliskuun
numeron. Siinä aamiaista syödessäni totesin kuitenkin, että
pitkän kaavan mukainen aamiainen ei nyt sitten kuitenkaan ollut sen
aamun juttu. Energia tahtoi päästä liikkeelle ja niinpä päätin
ryhtyä hommiin. Perjantaisiivous oli jäänyt edellisenä päivänä
tekemättä, joten päätin valjastaa suurimman virtapiikin kodin
siisteyden hyväksi.
Niinpä kiikutin lakanat pyykkiin, petivaatteet
pihalle tuulettumaan ja kaivoin imurin esiin.
Aikani touhuttuani
koti tuli siivottua. Tavarat olivat paikoillaan, sängyissä puhtaat
lakanat ja
sisäilma ihanan raikas tuuletuksen jäljiltä. Aaah,
ihanuutta!
Mutta jotain tuntui vielä puuttuvan. Keittiön pöytä
kaipasi ehdottamasti kukkakimppua. Niinpä sujautin suihkussa
käytyäni ulkovaatteet päälleni ja kipitin vielä läheiseen
kukkakauppaan ostoksille. Sieltä löytyikin mukaan aivan ihana
ruusukimppu, jota olen nyt koko viikonlopun ihaillut. <3
Siivouksen jälkeen
keitin uudelleen kahvit. Tällä kertaa maltoin istua keittiön
pöydän ääressä huomattavasti rauhallisemmin. Hörppäilin
kupista höyryävää kahvia, nautin ruusujen kauneudesta ja
pehmeästä taustamusiikista. Nyt jaksoin keskittyä uuteen
lehteenikin aivan eri tavalla.
Kahvittelujen jälkeen
päätin jatkaa lukemislinjalla.Ostin nimittäin aiemmin tällä
viikolla
Fausto Brizzin kirjan 100 onnenpäivää, jota olen nyt
silmilläni hyvällä halulla ahminut.
Kirja kertoo italialaisesta
miehestä, joka saa muutoinkin haastavassa elämänvaiheessa kuulla
sairastavansa ärhäkkää syöpää. Lääkärin ennusteen mukaan
hänellä on jäljellä elinaikaa sata päivää.
”Sata päivää.
Se on paljon, jos on lomalla.
Harvat etuoikeutetut ovat joskus
voineet pitää sata päivää lomaa.”
Lainaus on kyseisestä kirjasta sivuilta 64 – 65. Se muistuttaa,
että vakaviinkin asioihin on
monta tulokulmaa. Sata päivää voi
olla näkökulmasta riippuen joko paljon tai vähän.
Vaikka
aihe on vakava, kirja on kirjoitettu pilkettä silmäkulmassa,
huumoria unohtamatta.
Se vetoaa ehdottomasti tunteisiin. Sekä
niihin, jotka saavat nauramaan,
että niihin, jotka saavat pyyhkimään
kyyneliä silmäkulmasta.
Kirja herättelee myös pohtimaan asioita, ja se vetoaa ainakin minuun.
Mitä minä tekisin, jos minulla olisi
sata päivää jäljellä?
Nyt
taitaa mennä jo sen verran syvälliseksi, että lienee
parempi alkaa
laittaa jo pistettä tälle postaukselle.
Oli
ihana palata tänne blogin puolelle taas. Toivottavasti nähdään
pian! <3
Ihanaa
alkanutta maaliskuuta kaikille!
Laura
