Meidän näköisellä matkalla

Hei taas pitkästä aikaa!

Minulla on ollut jo jonkin aikaa

haaveena päästä käymään Etelä-Ranskassa.

Ranska viehättää minua jostain syystä kovasti.

Vaikka olen Ranskassa muutaman kerran käynytkin,

matkani ovat suuntautuneet aina pohjoisemmaksi.

Reilu viikko sitten unelmani vihdoin toteutui.

Pääsin matkustamaan Etelä-Ranskaan.

Saatiin mieheni kanssa pitkästä, pitkästä aikaa

mahdollisuus lähteä matkalle ihan kahdestaan

tyttäremme päästessä lomailemaan

isovanhempiensa luokse. Sekä tyttärellä että

meillä vanhemmilla oli tosi ihana loma tahoillamme ja

paljon kerrottavaa ja halailtavaa, kun taas tavattiin

toisemme. <3

Olimme varanneet mieheni kanssa hotellin

Nizzasta. Kierreltiin muun muassa

vanhassa kaupungissa ja kiivettiin kauniita

kiviportaita pitkin kukkulalle, josta oli hienot

näkymät alas kaupunkiin ja merenrantaan.

Matkamme parasta antia olivat kuitenkin retket,

joita teimme Nizzan ympäristöön.

Vuokrasimme auton pariksi päiväksi ja lähdimme

sen kanssa tutkimaan, mitä lähiympäristöstä

löytyy. Olimme sopineet, että toinen autoilupäivä

olisi minun päiväni ja toinen mieheni päivä.

Saisimme siis kumpikin suunnitella

matkakohteet omalle päivällemme.

Minun päiväni tuli ensin ja se sisälsi niin

kaupunkeja kuin keskiaikaisia kyliäkin.

Paikkoja, joissa olin miettinyt jo etukäteen,

että haluaisin käydä.

Aivan ensin ajoimme Saint-Paul-de-Venceen.

Se oli ihastuttava keskiaikainen kylä kapeine

kujineen ja kivisine rakennuksineen.

Ostimme kylän viehättävästä herkkupuodista

kotiin viemisiksi värikkäisiin peltirasioihin

pakattuja keksejä ja suklaamakeisia. Ne jäivät

automatkailujemme ainoiksi ostoksiksi meidän

keskittyessä shoppailun sijaan aivan muihin

juttuihin: upeisiin maisemiin, uneliaisiin

vuoristokyliin, yhteisiin seikkailuihin. <3

Ensimmäisen ajopäivämme muut kohteet olivat

vuoristokylä Gourdon sekä Grasse ja Antibes.

Saint-Paul-de-Vencen ja Gourdonin jälkeen

Grasse ja Antibes jäivät lähinnä pintapuolisemman

kierroksen tasolle. Väsymys kun alkoi väistämättä

saavuttaa meidät matkamme edetessä.

Toinen autoilupäivä oli mieheni päivä.

Täytyy tunnustaa, että se oli vielä

mieleenpainuvampi kuin oma päiväni.

Mieheni oli katsonut etukäteen matkakohteeksi

vain yhden vuoristokylän, Utellen. Sekin oli

valittu lähinnä sillä perusteella, että sinne

mentäessä pääsisi ajelemaan

kapeille vuoristoteille ja katsomaan

upeita vuoristomaisemia.

Päämäärää tärkeämpää mieheni päivässä

oli itse matka. Matkaeväiksi otimme lähinnä

vain repullisen rohkeutta. :)

Utellessa kierrettyämme istahdimme autoon

komeiden vuoristomaisemien ympäröimällä

parkkialueella ja otimme kartan esiin.

Minne seuraavaksi?

Mieheni halusi jatkaa matkaa vuoristoteitä pitkin,

joten valitsimme seuraavan pysähtymispaikan

sen mukaan. Matkakohteeksi valikoitui

Lucéram.

Matka Utellesta Lucéramiin oli mieleenpainuva.

Jo alkumatkalla näimme hienoja maisemia ja

päätimmekin pysäyttää auton eräälle levikkeelle

katsellaksemme maisemia hieman

pidemmän aikaa.

Siinä katsellessamme ja

valokuvia ottaessamme huomasimme, että

vuoren rinnettä kiemurteli kapea polku.

Meillä ei ollut kiire mihinkään, joten

päätimme kiivetä vähän matkaa polkua

pitkin nähdäksemme, miltä maailma

sieltä katsottuna näyttäisi.

Ja hyvältähän se näytti! :)

Ja maailma tuntui myös hyvälle.

Oli ihanaa olla matkalla spontaanisti.

Mennä sinne, mikä hyvältä tuntui.

Ilman kiirettä tai pakkoa.

Vain siksi, että halusimme

tehdä niin.

Pienen kiipeilyretkemme jälkeen jatkoimme

vuoristotien ajamista. Tie muuttui yhä

vaan kapeammaksi ja huonokuntoisemmaksi,

ja mitä korkeammalle nousimme, sitä

enemmän kasvillisuuskin muuttui.

Palmuista ei korkeuksissa ollut tietoakaan,

vaan puut olivat ennemminkin meille

suomalaisille kotoisia lehdettömiä

lehtipuita ja aina vihreitä havupuita.

Vuoristotiellä ajellessamme tuli erään mutkan

takaa vastaan pari lammasta. Ne olivat

villinnäköisiä hypätessään tieltä ensin

kiviaidalle ja sen jälkeen aidalta vuorenrinteelle.

Autosta katsottuna näytti kuin lampaat olisivat

hypänneet tyhjän päälle.

Aikamme ajettuamme saavuimme lopulta

Lucéramiin. Se oli unelias vuoristokylä,

jonka ainoassa ravintolassa kävimme

lounaalla. Kylässä ei osattu englantia, joten

minun oli kaivettava viimeistään tässä vaiheessa

kouluranska naftaliinista. Ihmettelin oikein

itsekin, kuinka sanat vain palautuivat

jostakin mieleen, vaikka luulin jo

kokonaan unohtaneeni taitoni

vähäisen käytön seurauksena.

Lucéram oli kaiken kaikkiaan positiivinen

yllätys. Kylä oli siisti ja ainakin itse koin,

että se oli vanhoine muureineen ja torneineen

näkemisen arvoinen paikka. Kylässä ei ollut

meidän lisäksemme muita turisteja ja paikallisistakin

näimme vain muutamia ihmisiä. Lähinnä ravintolassa

työskennelleet henkilöt ja työmiehiä, joiden

nauru kantautui pitkään matkaan muutoin

uneliaassa kylässä. :)

Lucéramista jatkoimme matkaa takaisin Nizzan

suuntaan. Päätimme vielä ennen Nizzaan paluuta

pistäytyä Monacon puolella. Ajoimme Nizzan ja

Monacon välistä tietä ja täytyy kyllä sanoa,

että siellä oli kanssa aivan upeat maisemat!

Vuoria ja sinisenä kimmeltävää merta.

Ah, niin kaunista!

Näiden retkiemme jälkeen palautimme auton

vuokraamoon ja vietimme Nizzassa ja

sen ympäristössä vielä pari hienoa päivää.

Niistä voisin kertoa sitten seuraavassa

postauksessa.

Tässä vaiheessa toivotan teille

oikein ihanaa pääsiäistä!

Halauksin,

Laura