Keijukaispäivä

Hei taas kaikille!

Meillä on vietetty tänään

keijukaispäivää.

Päivä alkoi teemansa mukaisesti heti aamusta,

kun tyttäremme halusi pukea päälleen

röyhelöhameen ja valkoiset,

rikkirevenneet siivet.

Kun neitonen sai kääteensä vielä

varrestaan vääntyneen taikasauvan,

keijukaisleikki oli valmis alkamaan.

"Pipedi papedi puu!"

Näin aikuisena sitä voi vain ihaillen ihmetellä

sitä valtavaa mielikuvituksen rikkautta, joka

noilla leikki-ikäisillä lapsilla on.

Tarina alkoi kulkea kuin itsestään saman tien,

ja pian koko kotimme oli täynnä

mielikuvituksen siivin tanssahtelevia keijukaisia,

keijukaisten kanssa liihottelevia perhosia ja

sinne tänne pomppivia pupusia.

Sitähän meinasi ihan itsekin tempautua

mukaan sadun siipien vietäväksi. :)

Myös tavalliset arkiaskareet saivat tänään

osakseen ripauksen sadun hohdetta, kun sain

apulaisekseni oman, pienen keijukaiseni.

Oli kovin hellyttävää katsottavaa, kun

tyttö nousi varpailleen ylettyäkseen

ripustamaan omia puseroitaan ja

hameitaan pyykkinarulle kuivumaan. <3

Kamerahan siinä oli haettava ja

ikuistettava hetki kuviksi.

Keijukaisvahvistusta saimme myös

iltapäivällä, kun laitoimme vihdoin viimein

viime postauksessakin mainitsemani

metallisen puun tyttären huoneen

seinää koristamaan.

Tuo puu muistuttaa minua niistä hetkistä,

kun tyttäreni oli vielä pieni sylivauva.

Silloin soi radiossa Antti Tuiskun kappale

Juuret, jonka kertosäkeistön sanat ovat

minulle edelleen tärkeät:

"Me istutettiin yhdessä puu,

sen oksille linnut laskeutuu.

Mun juuret, ne ovat täällä

maassa syvällä.

Ja siitä taimesta kasvoi puu,

se maailman tuulissa vahvistuu.

Mun juuret, ne ovat täällä

maassa syvällä."

(Tosin omassa versiossani sana "mun"

on korvautunut sanalla "puun":

Puun juuret, ne ovat täällä

maassa syvällä.)

Tällaisissa tunnelmissa siis tällä kertaa.

Sydän täynnä kiitollisuutta

tästä hetkestä.

Halauksin,

Laura